Meillä Forchemilla ympäristöasiat ovat
aina olleet toimintamme tärkeimpiä suuntaviivoja
Forchemin uutiset ja lehdistötiedotteet
Benjamin Leger nimitetty myyntijohtajaksi
| Forchem uutiset
Kemian maisteri Benjamin Leger on nimitetty Forchemin myyntijohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. toukokuuta 2026 ja nousee samalla yhtiön johtoryhmän jäseneksi. Roolissaan Leger vastaa Forchemin kemikaalimarkkinoiden myynnistä sekä myyntitiimin johtamisesta. Hän työskentelee tiiviissä yhteistyössä nykyisen myyntijohtajan Ian Andersonin kanssa siirtymäkauden ajan ennen Andersonin suunniteltua eläkkeelle siirtymistä vuoden 2026 lopussa. Legerillä on vankka kokemus mäntyöljykemikaalien arvoketjusta ja…
Lue lisää Forchem saavutti EcoVadis Gold -tason
| Forchem uutiset
Tänä vuonna Forchem on saavuttanut EcoVadis arvioinnissa KULTA-tason, mikä sijoittaa meidät maailmanlaajuisesti arvioitujen yritysten top 5 %:iin. Nousu hopeatasolta kultaan on hieno saavutus ja osoittaa, että viime vuoden vastuullisuustyöhön panostaminen tuottaa tulosta.
Lue lisää Henrik Lindegrén nimitetty toimitusjohtajaksi 1.1.2026 alkaen
| Forchem uutiset
Forchem Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Henrik Lindegrénin (KTM). Hän toimii tällä hetkellä yhtiön talousjohtajana ja varatoimitusjohtajana ja aloittaa tehtävässään 1.1.2026. Nykyinen pitkäaikainen toimitusjohtaja Risto Näsi jää eläkkeelle ja jatkaa Forchem Oyj:n hallituksen jäsenenä. Järjestely tukee johdon sujuvaa siirtymää ja yhtiön toiminnan jatkuvuutta. Uudella toimitusjohtajalla on vahva tuntemus Forchemin liiketoiminnasta ja strategiasta. Talousjohtajan…
Lue lisää Matti Laakso nimitetty hankinta- ja toimitusketjujohtajaksi
| Forchem uutiset
Diplomi-insinööri Matti Laakso, 58, on nimitetty Forchemin uudeksi hankinta- ja toimitusketjujohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 2.6.2025 alkaen. Hän vastaa hankinnasta, toimitusketjusta sekä biopolttoainesegmentin myynnistä. Matti on työskennellyt aiemmin muun muassa Neste Oyj:ssä useissa eri johtotason tehtävissä, ja hänellä on laajaa kokemusta teknistä, kaupallista ja strategista osaamista vaativista rooleista. Matilla on erityisen vahva tausta uusiutuvien biopolttoaineiden alalta.…
Lue lisää Forchem at the European Coatings Show 2025
| Forchem uutiset
Forchem is exhibiting at the European Coatings Show in Nuremberg 25th-27th of March 2025. ECS is the gathering of the coatings and paint industry covering all aspects of the production of paints, coatings, sealants, construction chemicals and adhesives. We are happy to be back at the European Coatings Show, and we invite you to visit…
Lue lisää Forchem Oyj oli mukana Metsä Groupin Rauman sellutehtaan ja sahan avoimien ovien päivässä la 25.5.2024.
| Forchem uutiset
Tapahtumatorilla meidän omalla pisteellämme vieraili valtava määrä ihmisiä ja saimme käydä keskusteluita koko tapahtuman ajan. Raakamäntyöljyn jatkokäyttö sen lukuisissa eri muodoissa kiinnosti ja innosti. Pisteellämme arvuuteltiin myös isossa lasimaljassa olevien käpyjen määrää, mikä ei ollutkaan helppoa käpyjen kokoerojen takia. Oikea vastaus on: 235 käpyä. Lähimmäs oikeaa arvausta pääsivät: T. Niemi (A palkinto) ja V. Niemi…
Lue lisää Forchemille jälleen korkein Nolla tapaturmaa -foorumin tasoluokitus
| Forchem uutiset
Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt jälleen Forchem Oyj:lle parhaan mahdollisen tasoluokituksen vuodelle 2023. Tämän vuoden hakukierroksella 108 työpaikkaa sai tunnustuksen, ja näistä 48 työpaikalla oli nolla tapaturmaa. Nolla tapaturmaa -foorumissa edistetään yhdessä positiivista turvallisuuskulttuuria sekä välitetään uusinta tietoa työturvallisuuden kehityssuunnista. Foorumin arvot ovat avoimuus, yhdessä oppiminen ja toistemme kannustaminen. Näitä samoja arvoja pyrimme toteuttamaan myös…
Lue lisää Forchem saavutti taas Nolla tapaturmaa -foorumin tasoluokituksen 1.
Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt vuosittaiset työturvallisuuden tasoluokitukset jäsentyöpaikoilleen. Forchem Oyj sai tänäkin vuonna parhaan mahdollisen tasoluokituksen vuodelle 2022. Tänä vuonna tasoluokituksen sai ennätykselliset 110 työpaikkaa, joista 39 työpaikalla ei sattunut vuonna 2022 yhtään poissaoloon johtanutta tapaturmaa. ”Olen ylpeä meidän turvalliseen työskentelyyn sitoutuneesta henkilöstöstä. Turvallisen työpaikan eteen tulee tehdä töitä joka päivä. Henkilökunnalle kuuluu tästä…
Lue lisää Forchem at the European Coatings Show 2023
| Forchem uutiset
Forchem is exhibiting at the European Coatings Show in Nuremberg 28th-30th of March 2023. ECS is the gathering of the coatings and paint industry covering all aspects of the production of paints, coatings, sealants, construction chemicals and adhesives. We are happy to be back at the European Coatings Show, and we invite you to visit…
Lue lisää Yhteystiedot medialle
Ota meihin yhteyttä
info (at) forchem.com
+358 2 478 4400
Mediapankistamme löydät Forchemin logon, valokuvia, brand bookin sekä visuaaliset ohjeet.

