Portugalilainen Respol ostaa Forchemin

MB Rahastot ja muut Forchem Oy:n osakkeenomistajat ovat myyneet yhtiön osakekannan portugalilaiselle Respol Groupille

Forchemin uusi omistaja on portugalilainen perheyritys Respol Group, jonka vuosiliikevaihto on yhteensä noin 200 miljoonaa euroa. Yhtiöryhmän teollinen toiminta keskittyy vuonna 1993 perustettuun Respol Resinas, S.A.:han, joka on yksi Euroopan johtavista hartsin jatkojalostajista. Respol on ollut Forchemin asiakas koko yhtiön toiminnan ajan. Respolin strategiana on Forchemin oston kautta tehostaa koko hartsin jatkojalostuskapasiteetin toimitusketjua, diversifioitua uusiin tuotealueisiin ja laajentaa asiakaskuntaansa erityisesti Pohjois-Euroopan alueella. Yritysoston myötä Respolin asema yhtenä maailman johtavista uusiutuvien ja kestävän kehityksen mukaisten hartsien toimittajana vahvistuu merkittävästi.

 

Forchem Oy on alansa johtava, Euroopan modernein biojalostamo, joka jalostaa mäntyöljyä kemianteollisuuden erikoistuotteiden jatkojalostukseen, biopolttoaineita energian tuotantoon sekä liikennepolttoaineiden raaka-ainetta.

Yhtiön tuotteista hartsia käytetään mm. liimojen ja värien raaka- ja sideaineina, rasvahappoja mm. maalien, pinnoitteiden ja pesuaineiden raaka-aineina, ja sivutuotteena syntyvää mäntyöljypikeä biopolttoaineena sekä biodieselin raaka-aineena. Yhtiön asiakkaina on lukuisia johtavia kemian- sekä energia- ja puunjalostusalan yrityksiä lähes kaikissa Euroopan maissa. Forchemin liikevaihto oli vuonna 2012 noin 130 m€.

Forchem on aloittanut toimintansa vuonna 2002. Sen tuotantolaitos sijaitsee Raumalla, ja tislauskapasiteetti on noin 175.000 tonnia vuodessa. Yhtiö on juuri ottanut käyttöön 13 m€:n strategisen investoinnin tuotelaadun parannukseen ja tuotantokapasiteetin nostoon. Uudella mäntyhartsin jatkotislauskolonnilla nostetaan hartsin laatua tasolle, joka vastaa kysyntään nopeimmin kasvavilla markkinasegmenteillä kuten tartukkeet ja liimat. Uudella lämmityskattilalla lisätään prosessin toimintavarmuutta ja mahdollistetaan tuotantokapasiteetin nosto tulevaisuudessa. Forchem tuottaa prosessissa tarvitsemansa energian täysin uusiutuvalla energialla tuotannon omista sivutuotteista.

”Olemme tyytyväisiä, että Forchem on nyt saanut Respolista omistajan, jolle järjestelyssä on teollista logiikkaa ja joka voi edelleen kehittää Forchemin toimintaa tulevina vuosina. Uskon, että Forchemin toiminta Raumalla kasvaa nykyisestään”, toteaa Forchemin toimitusjohtaja Risto Näsi.
Omistajanvaihdos ei vaikuta yhtiön normaaliin operatiiviseen toimintaan.
Y-tunnus ja yhteystiedot säilyvät ennallaan.

Kaupan osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Share on social media